Gutta Oy  Suomi | English |    Divest Group

Yritysjärjestelyt ja rahoitus -palvelusegmentti on laaja. Fokuksemme on ennen kaikkea osa-alueissa, jotka liittyvät kaupan kustannus/hyötyanalyysiin tai liiketoiminnallisten synenergiaetujen arviointiin.
Divest Group -konsernin palveluvalikoima puolestaan palvelee yhtenäisen organisaatiokulttuurin ja -toimintatapojen rakentamisessa.  
 

Osaamisemme, kokemuksemme ja työkalumme kattavat yrityskaupan koko elinkaaren strategian laadinnasta kaupan jälkeisiin toimenpiteisiin.

Pre-Transaction
Esimerkki tarjoamistamme tuotteista M&A-palvelualueella ovat sijoitusmuistiot, joissa kuvaamme yrityksen liiketoiminnan ja tavoitteet potentiaalisille ostajille tai rahoittajille. Sijoitusmuistion perusteella yrityksen rahoittaja pystyy muodostamaan käsityksen yrityksen toiminnasta, tulevaisuudennäkymistä ja arvosta. Ammattimaisesti laadittu sijoitusmuistio on olennainen apuväline pk-yrityksen rahoituksen hankinnassa ja mahdollisessa yritysjärjestelytilanteessa.

Teemme yrityksen arvonmäärityksiä muun muassa yrityskaupoissa, investointihankkeissa ja strategisten päätösten tueksi. Määrittelemme yrityksen arvon riippumattomanana asiantuntijana myös vähemmistöosakkaan lunastuksissa ja muissa puolueettomuutta edellyttävissä tilanteissa. IFRS-standardien mukaan raportoivat yritykset tarvitsevat arvonmääritystä esimerkiksi yritysostojen kauppahinnan kohdentamiseen tase-erille sekä vuosittain suoritettavaan liikearvon arvonalennustestaukseen. Arvonmääritys edellyttää liiketoiminnan tavoitteiden ja strategian ymmärtämistä sekä perehtymistä yrityksen nykytilaan ja tulevaisuuden taloudellisiin näkymiin.

Post-Transaction
Yrityskaupan jälkeiseen organisaation rakentamisvaiheeseen Divest Group -konsernin palveluvalikoimasta löytyy ratkaisuja niin taloushallinnon ja raportoinnin organisointiin kuin HR- ja myyntitoimintoihinkin. Tarjoamme konkreettista tukea esimerkiksi yhtenäisten controlling-toimintojen rakentamiseen, strategian jalkauttamiseen ja HR-toimintojen yhtenäistämiseen. Itse transaktioon liittyen meiltä saat osaavaa asiantuntija-apua nettovelan ja käyttöpääoman täsmäytykseen sekä kauppahinnan allokointiin tase-erille.

Riskien hallinta
Yrityksen toimintaan ja toimintaympäristöön liittyy riskejä, joiden tiedostaminen ja hallinta on yritykselle tärkeää. Kartoitamme ja analysoimme yrityksen taloudelliset riskit jäsennellyn riskianalyysimallin avulla. Analyysin tuloksena yrityksen johto ja hallitus pystyy tunnistamaan yrityksen toiminnan olennaiset riskit ja myös ottamaan ne huomioon yrityksen operatiiviseen toimintaan liittyvissä päätöksissään. Myös IFRS edellyttää yritykseltä olemassaolevaa riskienhallintapolitiikkaa.