Talousjohtajabarometri I/2013: Talousjohtajat edelleen varovaisina
19.03.2013
Gutta Oy:n Talousjohtajabarometrissa yli 50 % vastaajista näkee maailman talouden kääntyneen nousuun ja alle 10 % näkee suunnan olevan alaspäin. Muutos on merkittävä. Viime syksynä vastaajista nousuun uskoi alle 30 % ja vastaavasti laskuun yli 40 %. Talouden pohja on ohitettu. Oman yrityksen suhteen talousjohtajat ovat edelleen erittäin varovaisia. Päähuomio on korostuneesti yhtiön kannattavuudessa ja edelleen henkilöstövähennysten tödennäköisyys on korkea. Vastaajista 25 % odottaa henkilöstövähennyksien olevan edessä seuraavan 6 kuukauden aikana.
Talousjohtajabarometri ennustaa irtisanomisia edelleen. ”Huolestuttavalta näyttää, mutta uskoisin silti pahimman olevan ohi. Henkilöstövähennykset ovat keinovalikoimassa edelleen korkealla, mikäli talousjohtajien paine kannattavuuden suhteen nousee”, toteaa Guttan liiketoimintajohtaja Timo Tiainen. ”Talousjohtajat uskovat talouden käänteen tapahtuneet, joten en usko, että edellisen kuuden kuukauden kaltaista irtisanomissumaa enää nähdään”, hän jatkaa.
Barometrin mukaan kannattavuus on yhtiöissä lähtenyt nousuun. Silti talousjohtajien päähuolenaihe on yhtiön kannattavuus ja kilpailukyky. Talousjohtajabarometrin tulokset vastaavat pitkälti viimeaikaista medioissa käytyä keskustelua Suomen yleisestä kilpailukyvystä maailman markkinoilla. ”Vuosien varrella olemme havainneet, että yleisen markkinatilanteen kääntyessä laskuun, yrityksissä ollaan vielä positiivisia oman yhtiön osalta ja päinvastoin. Sen vuoksi olen luottavainen, että kannattavuuden korostumisesta huolimatta, pääsemme yrityksissä seuraavan kuuden kuukauden aikana jo lievään kehitys- ja investointivaiheeseen”, toteaa Guttan hallituksen puheenjohtaja Jari Kolehmainen.
Talousjohtajabarometrissa käsiteltiin talousmedioiden uutisointia vallitsevassa markkinatilanteessa. Uutisoinnin sävyä pidettiin yleisesti liian negatiivisena. Vastaajista 60 % piti talousasioiden käsittelyä liian populistisena.Talousjohtajat kaipaavat asiantuntevampaa ja positiivisempaa uutisointia. Uutisoinnin sävy ei kuitenkaan vaikuttanut yhtiöiden omaan viestintään. Laadukkaimmiksi talousmedioiksi suomalaiset talousjohtajat valitsivat Talouselämän ja Kauppalehden.”Näyttäisi siltä, että erikoistuneiden talousmedioiden ei tarvitse polarisoida asioita uutisoinnissaan. Neutraalia ja asiantuntevaa uutisointia osataan arvostaa talousjohtajien keskuudessa”, toteaa Timo Tiainen.
Talousjohtajabarometrissa haastatellaan puolivuosittain Suomen 500 suurimman yrityksen talousjohtajia. Tutkimus selvittää reaalitalouden tilaa ja näkymiä kolmesta näkökulmasta: kansantalouden näkymät, yrityksen talousnäkymät ja ajankohtaisteema, joka tänä vuonna oli eurokriisi. Gutta toteuttaa Talousjohtajabarometrin kaksi kertaa vuodessa. Tänä vuonna barometri toteutettiin aikavälillä 7.2.-18.3.2013 ja siihen haastateltiin 102 talousjohtajaa.
Lisätietoja
Timo Tiainen
Liiketoimintajohtaja
Gutta Oy
050 525 0617
timo.tiainen(at)divestgroup.fi
Jari Kolehmainen
Hallituksen puheenjohtaja
Gutta Oy
050 591 3533
jari.kolehmainen(at)divestgroup.fi
Gutta Oy on talous- ja liikkeenjohdon neuvonantaja. Gutta tukee yrityksiä, rahoituslaitoksia ja pääomasijoittajia talouden ja rahoituksen hankkeissa sekä strategiatyössä. Gutta kuuluu Divest Group -konserniin, joka palvelee asiakkaitaan laaja-alaisesti konsultoinnin, rekrytoinnin ja ulkoistuksen saralla. Lisätietoja www.divestgroup.fi