19.01.2012
Ervasti johtaa Guttan konsultointiliiketoimintaa osana Divest Group -konsernia
13.01.2012
Assidu on palkinnut Menestyvän Johtajan 2011
15.12.2011
Asiakaslähtöisiä ratkaisuja kymmenen vuoden ajan
24.11.2011
Vuoden Talousjohtaja 2011 Henrik Ehrnrooth Koneelta
15.08.2011
Gutta lentokentällä
17.06.2011
Gutta, Accenture ja Talouselämä palkitsevat Vuoden Talousjohtajan 2011
TIEDOTE : 19.09.2011
Gutta Oy:n tekemässä talousjohtajabarometrissa yli 60% vastaajista uskoo maailman talouden kääntyvän lasku-uralle seuraavalla puolivuotisjaksolla. Vielä keväällä kuusi kymmenestä puhui talouskasvun puolesta. Sen sijaan talousjohtajien näkemys oman yrityksensä tulevaisuudesta on edelleen valoisa. 90% vastaajista uskoo liikevaihdon jatkavan kasvua tai säilyvän ennallaan. Merkittäviä henkilöstövähennyksiä tai leikkaustoimenpiteitä ei ole näköpiirissä.
”Muutos barometrin tuloksissa maailmantalouden kasvunäkymiä koskien on dramaattinen. Talousjohdon luottamus oman yhtiön tuloskuntoon on kuitenkin häkellyttävän kova – aivan kuten finanssikriisin alla syksyllä 2008. Valuuttakriisin vaikutuksia suomalaisiin yrityksiin ei Suomessa nähdä tai haluta nähdä”, toteaa Gutta Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Kolehmainen. Barometriin vastanneista talousjohtajista vain vajaa puolet kertookin yrityksensä tehneen toimenpiteitä valuuttakriisin vaikutusten minimoimiseksi.Vajaa viidennes vastaajista arvioi, ettei valuuttakriisillä ole vaikutusta yrityksensä liiketoimintaan.
”Suomalainen talousjohto kertoo suunnitteluhorisontin lyhentyneen epävarmuuden kasvaessa. Vuosien 2008-2009 tilanteeseen verrattuna on kuitenkin ilahduttavaa havaita, että kannattavuus ja kilpailukyky ovat säilyneet talousjohdon prioriteeteissa erittäin korkealla”, Kolehmainen summaa ja jatkaa, ”Kassavirran johtaminen on taas nousemassa ajankohtaiseksi kysymykseksi. Yritykset, joilla on vahva kassa pystyvät ottamaan markkinoiden iskuja paremmin vastaan ja esimerkiksi yritysostoin vahvistamaan kilpailuasemaansa.”
Guttan toimitusjohtaja Masse Ervasti näkeekin myrskyisässä markkinatilanteessa myös mahdollisuuksia: ”Yritykset, jotka seuraavat toimintaympäristöään ja riskien suojaamisen sijaan johtavat niitä aktiivisesti, voivat saada merkittävää kilpailuetua. Edellisen laman aikana suomalaiset yritykset tehostivat toimintaansa ja opettelivat globaalissa rahamarkkinassa toimista– nyt nuo toimenpiteet ja opit ovat tarpeen.”
Ervasti jatkaa, että poliittinen ympäristö eroaa huomattavasti muutaman vuoden takaisesta. Nyt hallituksella ei ole samoja edellytyksiä tukea liike-elämää elvytyspaketein. ”Talousjohtajat eivät luota sateenkaarihallituksen päätöksentekokykyyn ja pelkäävät puoluepolitikointia. Talousjohtajien viesti päättäjille on selkeä. Tarvitaan nopeita säästötoimenpiteitä”, Ervasti tiivistää talousjohtajabarometrin terveiset.
Talousjohtajat antavat kuitenkin vahvan tukensa Suomen jatkolle yhteisvaluutassa. Puolet vastaajista myös uskoo Euroopan rahaliiton pysyvän ennallaan valuuttakriisistä huolimatta. Kriisimaan erottamista ei kannateta; kriisimaan oma-aloitteinen irtautuminen nähdään vaihtoehtona. Täydelliseen hajoamiseen uskoo vain noin 1% vastanneista talousjohtajista.
Gutta Oy toteutti puolivuosittaisen talousjohtajabarometrin 10.8.2011-16.9.2011. Barometriin vastasi 112 talousjohtajaa Suomen 500 suurimman yrityksen joukosta. Tutkimuksessa kartoitettin talousjohtajien näkemystä maailman ja oman yrityksen talouskasvusta seuraavien kuuden kuukauden aikana. Lisäksi ajankohtaiskysymyksenä käsiteltiin Euroopan valuuttakriisin vaikutuksia suomalaisessa yrityksessä.
Lisätietoja:
Masse Ervasti
Toimitusjohtaja
+358 400 789 871
masse.ervasti(at)gutta.fi
Aino Romo
+358 40 572 8572
aino.romo(at)gutta.fi
Gutta Oy on talous- ja liikkeenjohdon konsultointiyritys. Gutta tukee yrityksiä ja pääomasijoittajia talouden ja rahoituksen hankkeissa sekä strategiatyössä. Gutta kuuluu Divest Group -konserniin, joka palvelee asiakkaitaan laaja-alaisesti konsultoinnin, rekrytoinnin ja ulkoistuksen saralla. Lisätietoja www.divestgroup.fi.