Gutta, Accenture ja Talouselämä palkitsevat Vuoden Talousjohtajan 2011
17.06.2011
Vuoden Talousjohtajan -valinnan tekee arvovaltainen talousvaikuttajaraati marraskuussa. Vuoden Talousjohtajan palkitsevat yhteistyössä ensi kertaa Gutta, Accenture ja Talouselämä. Ansioituneen talousjohtajan palkitsemisen lisäksi valinnalla on tarkoitus kehittää näkemystä siitä, mitä hyvältä talousjohtajalta odotetaan.
Vuoden Talousjohtajan 2011 valitsee kuuden kokeneen talousvaikuttajan raati, jonka puheenjohtajana toimii Varman toimitusjohtaja Matti Vuoria. Raadin muut jäsenet ovat Sampon lakijohtaja Ilona Ervasti-Vaintola, Wärtsilän talousjohtaja Raimo Lind, Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen, Accenturen toimitusjohtaja Frank Korsström sekä Guttan hallituksen puheenjohtaja Jari Kolehmainen.
Vuodesta 2006 lähtien Accenture ja Gutta ovat palkinneet menestyneen talousjohtajan omien kriteereidensä perusteella. Valintaperusteina olleet teemat ja painopisteet ovat vaihtuneet vuosittain. Nyt yhtiöt aloittavat tiiviin yhteistyön Vuoden Talousjohtajan valinnassa. ”Yhteistyöllä saamme vahvemmin arvostusta talousjohtajien merkittävälle työlle yritysten kilpailukyvyn eteen. Valinnan tavoitteena on antaa tunnustusta talousjohdon moniosaajalle ja nostaa talousjohtamisen arvostusta entisestään”, Guttan hallituksen puheenjohtaja Jari Kolehmainen kertoo yhdistymisen taustoista.
Entistä monipuolisemmat valintakriteerit
Vuoden Talousjohtaja 2011 valitaan uudenlaiseen metodologiaan perustuen. Uusi menetelmä yhdistää Accenturen ja Guttan parhaimmat käytännöt yhdeksi kokonaisuudeksi. Accenturella käytetty kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen analyysin yhdistelmä yhdistetään Guttan käyttämään 360-haastattelumalliin.
Accenture on kyselytutkimuksen avulla arvioinut yrityksen taloudellista menestystä, taloushallinnon nykytilaa ja kehittyneisyyttä sekä talousjohtajan roolia ja vastuualueita. Guttan valinnoissa ovat korostuneet talousjohtajan henkilökohtaiset ominaisuudet.360-metodin avulla on kartoitettu sidosryhmien näkemyksiä talousjohtajan olennaisista ominaisuuksista, kuten liiketoimintalähtöisyydestä ja -johtamista.
”Valintaan liittyvästä analyysistä tulee entistä syvällisempi, kun yhdistämme arviointimalliemme parhaat puolet. Talousjohtajan rooli on nykyisin entistä laajempi ja sisältää paljon vastuita perinteisen taloushallinnon toimenkuvien ulkopuolella. On tärkeää, että Vuoden Talousjohtajan valinnassa tämä monimuotoisuus otetaan huomioon kriteerien ja arvioinnin laaja-alaisuutena”, Accenturen toimitusjohtaja Frank Korsström tiivistää.
Amerin entinen talousjohtaja Pekka Paalanne on yksi vuosien saatossa palkituista talousjohtajista. Paalanne antaa kiitosta valintametodologialle Korsstömin tapaan: ”Koin valinnan tunnustukseksi edustamalleni CFO-profiilille. Talousjohdon täytyy olla kiinnostunut yrityksen toiminnasta kokonaisvaltaisesti – tekninen osaaminen ei riitä.Valinta tuo tämän näkökulman ansiokkaasti osaksi julkista keskustelua ja korostaa talousjohdon roolia bisneslähtöisenä sparraajana.
Lisätiedot:
Jari Kolehmainen
Partner
050 591 3533
jari.kolehmainen(at)divestgroup.fi
Gutta Oy
Gutta Oy on talous- ja liikkeenjohdon neuvonantaja. Gutta tukee yrityksiä, rahoituslaitoksia ja pääomasijoittajia talouden ja rahoituksen hankkeissa sekä strategiatyössä. Gutta kuuluu Divest Group -konserniin, joka palvelee asiakkaitaan laaja-alaisesti konsultoinnin, rekrytoinnin ja ulkoistuksen saralla. Lisätietoja www.divestgroup.fi